Viime viikolla katsoimme perheeni kanssa klassisen musiikin konserttia televisiosta. Yhtäkkiä aloin itkeä. Musiikki tuntui katsovan minuun, sisimpääni, ja avaavan jotain kauan sitten menetettyä. Olen suhtautunut musiikkiin käytännöllisesti ja melko järkevästikin. Se on sinänsä ristiriitaista koska olen harrastanut laulua ja opetellut tulkitsemaan tekstejä. Nimenomaan opetellut. En ole antanut musiikin lävistää itseäni ilman, että älyllistän kaiken tai ulkoistan tunteeni. Olen tällä viikolla itkenyt usein laadukasta ja koskettavaa musiikkia kuunnellessani. Inhoan hyöty- ja tehokkuusajattelua, jonka vangitsi olen jäänyt. Musiikista ja kirjoista on tullut kuluttamista ja edun tavoittelua (eli pitää lukea "oikeat" kirjat jne.). Ei ole ihme, että puudun välillä ja uuvun pelkästään sen vuoksi, että teen kulttuurinautinnosta ensisijaisesti järkiperäisen tapahtuman. Asioita saa ehdottomasti eritellä mutta taiteen ensisijainen anti ei pitäisi olla analysoinnissa. Kohtuullinen nautiskelu kuuluu elämään ja se itsessään on parantavaa - ainakin sille, joka on käyttänyt valveillaolotuntinsa itsensä vihaamiseen.

Kukapa ei haluaisi olla onnellinen? Mutta mitä onnellisuus on? Vai olisiko parempi kysyä, mitä onnettomuus on? Ei tarvitse varmastikaan eritellä. Kukaan ei toivo onnettomuuksia tai onnettomuuden tunnetta. Olla onneton. Olla toivoton. Monet sanovat ettei onnellisuutta ole olemassa tai että pitää vain hyväksyä ettei sellaista olotilaa ole olemassakaan. Onnellisuuden käsitetään olevan tunteissa, lähinnä hurmoksellinen positiivinen tila. Ehkä onnellisuus on kuitenkin rakastamista. Itsensä, toisten ja ennen kaikkea Jumalan rakastamista. Onnelliset ihmiset, ainakin he, jotka henkilökohtaisesti tunnen, ovat aktiivisia ihmisiä. He rakastavat elämää. Se ei tarkoita että elämä olisi helppoa ja vaivatonta. Heillä on kuitenkin päämäärä, tahto ja sisäinen kyky toteuttaa omia lahjojaan ja unelmiaan. He luovat. Onnellisuuden tunne, jonka heistä voi aistia, on sivutuote. Ihminen, joka jahtaa onnellisuutta kuin se olisi elämän tarkoitus, kadottaa sen. Onnellisuus on rakastavaa toimintaa aikomusten ja toivomisen sijaan.

Yllätyin vaalituloksesta tai pikemminkin siitä, että he uskalsivat äänestää muutoksen puolesta. Tuttu ja turvallinen on aina helppo vaihtoehto lyhyellä tähtäimellä. Pidemmän päälle se kuitenkin kostautuu ja passivoi ihmisen. Sama pätee omaan pieneen elämääni. Muutos on ainoa, joka voi pitää vireänä. Se on kuitenkin vaikeaa. Muutos ja kasvu sattuvat ja tuntuu epämukavalta. Se on kuitenkin ainoa edellytys onnelliselle elämälle. Onnellisuus ei ole paikalleen jäämistä vaan kokemista, elämistä ja tilaisuuteen tarttumista.

Pohtiessa voi kokeilla hyvää salaattia :)

Silputaan/revitään tuoretta pinaattia (reilusti), mangoldia ja tavallista salaattia. Pilkotaan sekaan kurkkua ja höylätään juustohöylällä porkkanasta nauhoja. Päälle asetellaan kunnon paloja grillattua broileria tai marinoituja herkkusieniä. Jauhetaan kurpitsansiemeniä, maustetaan ne tuoreella valkosipulilla, (suolalla) ja persiljalla. Ripotellaan salaatin päälle. Halutessa voi roiskia vähän balsamiviinietikkaa ja hyvää öljyä päälle.

Heitä kestävään astiaan ripaus kanelia, inkivääriä, suolaa, kurkumaa ja mustapippuria. Kaada päälle bulgur ja kiehuvaa vettä. Anna vetäytyä.

Pilko useampi porkkana pieniksi paloiksi, keitä sopivasti erittäin vähässä vedessä ja öljyssä. Huuhdo ja silppua tuore pinaatti ja sipuli, jonka voi ruskistaa. Ruskista jauheliha. Lisää herkkusienet, pinaatti, sipuli ja porkkanat. Mausta vaalealla soijakastikkeella, tomaattiketsupilla, timjamilla ja rosmariinilla. Yrttien kanssa kannattaa olla varovainen. Lisätään puoli purkillista ranskankermaa. Lämmitetään nopeasti ja tarjoillaan välittömästi.

Lukeminen on miltei unohtunut (läksyt eivät tietenkään) kun olemme ahnehtineen astioihimme tuoreita marjoja. Metsä on lähellä eivätkä hyttyset ole paljon ahdistelleet. Päivät ovat olleet lempeitä ja aika ei tunnu riittävän jokaisen marjan poimimiseen - minuun on siis iskenyt marjastajan hullun kihelmöivä ahneus. Ahneudessa ei ole mitään hyvää. Miksi murehtisin siitä, jos joku ehtii metsään ennen minua ja peittää oman ämpärinsä pohjan näppärästi suurilla mustikoilla? Tai sitä että joku löytää paremman paikan, jaksaa kerätä enemmän (on siis ilman lapsia metsässä) tai lähtee matkaan ennen minua?

Aion kuitenkin nauttia niistä vähistä mustikoista ja vadelmista, jotka olen jo kerännyt. Tuskin enää talvella muistan, mistä jäin paitsi kun en ehtinyt kerätä viittäkymmentä litraa mustikkaa pahan päivän varalle.