Lukeminen on miltei unohtunut (läksyt eivät tietenkään) kun olemme ahnehtineen astioihimme tuoreita marjoja. Metsä on lähellä eivätkä hyttyset ole paljon ahdistelleet. Päivät ovat olleet lempeitä ja aika ei tunnu riittävän jokaisen marjan poimimiseen - minuun on siis iskenyt marjastajan hullun kihelmöivä ahneus. Ahneudessa ei ole mitään hyvää. Miksi murehtisin siitä, jos joku ehtii metsään ennen minua ja peittää oman ämpärinsä pohjan näppärästi suurilla mustikoilla? Tai sitä että joku löytää paremman paikan, jaksaa kerätä enemmän (on siis ilman lapsia metsässä) tai lähtee matkaan ennen minua?

Aion kuitenkin nauttia niistä vähistä mustikoista ja vadelmista, jotka olen jo kerännyt. Tuskin enää talvella muistan, mistä jäin paitsi kun en ehtinyt kerätä viittäkymmentä litraa mustikkaa pahan päivän varalle.